Mitä teet, kun epätoivo valtaa mielen?

Eija Pelkonen

Kukaan meistä ei välty epätoivon hetkiltä. Mikä silloin voisi olla avuksi?

Sanotaan että epätoivo on toivon puutetta. Runollisemmin sen on muotoillut englantilainen kirjailija George Eliot (1819­­–1880), jonka mukaan ”se, mitä meillä on tapana kutsua epätoivoksi, on vain tuskallinen nälkämme toivoon”.

Epätoivon ”fysiologiaa”

Epätoivolla kuten muillakin tunteilla on asteikkonsa. Sen toisessa ääripäässä on suuren surun aikaansaama näköalattomuus ja toisessa kaikkensa yrittäneen turhautuneisuus, kun mikään ei mene niin kuin on suunnitellut tai halunnut. Siinä välissä on monia muita epätoivon herättäjiä. Joskus tuo tunne syntyy ahdistuksen, joskus kateuden, usein erilaisten pelkojen, jopa vihan seurauksena. Myös pitkään jatkunut kova stressi saattaa laukaista syvän epätoivon tilan.

Kukaan meistä ei halua eikä toivo kohdallensa epätoivoa, mutta silti emme voi siltä välttyäkään. Harvalla meistä on käsikirjaa, mitä epätoivon hetkenä kuuluisi tehdä, vaan toimintaohjeet on testattava omien kantapäiden kautta. Näin kävi itsellekin tänä kesänä jälleen kerran. Tässä muutamia huomioitani.

Tunnista oma epätoivosi

Tähdennän ensiksi, että tämän kesän epätoivoinen tilani ei ollut seurausta äkillisesti kohdanneesta suuresta surusta tai kärsimyksestä vaan ennemminkin pettyneisyydestä unelmien murskautumiseen ja sen päälle vielä turhautuneisuudesta asioiden etenemättömyyteen. Kysymykset, kuten taasko, miksi aina minä, miksi jälleen tapahtui näin, velloivat mielessäni eivätkä antaneet rauhaa. Tunnistin kysyväni mielessäni kysymyksiä, joihin oikeastaan en voi löytää vastauksia, vaikka miten haluaisin. Sain myös jälleen tuta sisäisen puheen merkityksen: miten helppoa epätoivon tilassa onkaan luisua jatkuvaan negatiivisuuteen. On eri asia, jos elämässä oikeasti on asioita, joista kuuluukin olla epätoivoinen kuin tuntea tuota voimia vievää tunnetta aina ja kaikkialla ja useimmiten syyttä suotta.  

Kokeile, olisiko jostain seuraavista sinulle apua

  1. Ota aikalisä. Mitä vaikeammalta tuntuu, sen tärkeämpää on hokea itselleen, että kestän minuutin, tunnin, päivän kerrallaan, sillä jonakin päivänä tämäkin on ohi tai ainakin helpottaa.
  2. Ole itsellesi armollinen. Jos tänään ei mikään suju etkä saa mitään aikaiseksi, niin ei ole ihme. Se, että käyttäydyt epänormaalisti epätavallisessa tilanteessa, on normaalia. Älä edes vaadi nyt itseltäsi mitään, ja kun epätoivo joskus helpottaa, niin palaa silloin pienin askelin asiaan.
  3. Pohdi omaa suhdettasi vastoinkäymisten aikaansaamaan kärsimykseen. Onko elämää edes mahdollista elää ilman vastoinkäymisiä? Voiko inhimillinen elämä edes olla mahdollista ilman kärsimystä? Joku on joskus sanonut, että ei kannata hukata hyvää kriisiä. Eli kärsimykselläkin voi olla tarkoituksensa, jos se muuttaa ihmistä paremmaksi tai hän sen avulla löytää uudenlaisia toiminta- ja ratkaisumalleja omassa arjessaan.
  4. Etsi tietoisesti ja sitkeästi ympärillesi myönteisiä ihmisiä ja asioita. Voi olla, että aina eivät voimavarat tähän riitä etenkin, kun positiivisten asioiden etsiminen vie huomattavasti enemmän energiaa kuin negatiivisissa asioissa märehtiminen (sellaiseksi on ihmisen aivot evoluution myötä vain luotu). Mutta jo se, että tiedostaa asian, riittää yllättävän pitkälle.
  5. Tee jotakin itsellesi mieluisaa, johon voimavarasi juuri sinä hetkenä riittävät. Usein me unohdamme aikaansaamisen tunteen merkityksen. Jo pieninäkin annoksina se tekee erittäin hyvää mielen hyvinvoinnille.
  6. Etsi itsellesi jokin mielen ankkuri, turva- tai voimalause, johon voit aina tarvittaessa tukeutua. Itselleni tuo ankkuri oli ja tulee aina olemaan logoterapian perustajan Viktor E. Franklin ajatus: ”Ihminen ei ole viime kädessä kohtaamiensa olosuhteiden uhri, vaan tietäen tai tiedostamattaan hän päättää, kohtaako olosuhteet rohkeasti vai antaako niille myöten.

Kesän episodien jälkeen tunnistan entistä paremmin nälkäni toivoon, ja kun on nälkä, pitää tankata. Siispä mieleni on nyt viritetty poimimaan toivon pilkahduksia sieltä ja täältä, ja kummasti vain epätoivokin näyttää alkavan menettämään suurinta teräänsä.