Mikä mielestäsi on selviytymistaidoista tärkein?

Eija Pelkonen

Yksi lukijoistani esitti minulle tämän kysymyksen jokin aika sitten. Kysymys oli pysäyttävä ja tervetullut, sillä se vei minut pohtimaan teemaa oman ja asiakkaideni kokemushistorian, tutkimustulosten ja jopa ihmisen evoluution näkökulmista. Mikä on se taito tai kyky, jonka avulla ihmiskunta on säilynyt niin luonnonmullistuksista kuin henkilökohtaisista tragedioistakin? Vastaus on: toivo.

Esi-isistämme ne, jotka säilyttivät toiveikkuutensa, säilyttivät myös toimintakykynsä ja siten selvisivät hengissä. Nykyihmisen on vaikea kuvitella, millaisissa tilanteissa tuota kykyä onkaan aikoinaan tarvittu. Mutta sen tiedämme, että vielä tänäänkin toivo on elämän polttoaine, perusvoimavara ja olennainen osa ihmisyyttä. Se pitää ihmisen koossa ja auttaa jaksamaan tilanteesta riippumatta eteenpäin. Se ei koskaan märehdi menneitä vaan korostaa aina elämässä jäljellä olevia mahdollisuuksia.

Toivo on uskallusta olla elämän todellisuuden kanssa kasvokkain nöyrästi ja kärsivällisesti sillä toivo tiedostaa, että elämässä on ylä- ja alamäkiä, iloa ja surua, onnea ja onnettomuutta. Toivo on lupaus valonpilkahduksesta keskellä pimeintä tunnelia: kaikesta kohtaamastani henkilökohtaisesta kärsimyksestä huolimatta jäljellä on jotain, pienen pienesti jotain, jonka avulla voin luottaa elämään myös tästä eteenpäin. Toivo onkin ainoa positiivisista tunteistamme, jota on mahdollista kokea yhtä aikaa negatiivisen kokemuksen aikana.

Miten ihminen arjessa konkreettisesti voi lisätä toivoa elämäänsä? Ensinnäkin toivo syntyy uskosta ja se riittää, että ylipäätään uskoo valonpilkahduksen mahdollisuuteen. Tämä on vain tuotava omaan tietoisuuteen! Käytännössä sen voi tehdä ajattelemalla, että ajan myötä, sekunnin, minuutin, tunnin, päivän, viikon, kuukauden, vuoden päästä helpottaa ja valo tulee näkyviin. Sillä sateen jälkeen aina ennemmin tai myöhemmin aurinko paistaa ja myrskyn jälkeen tyyntyy. Kunhan muistaa olla itselleen armollinen. Se riittää, mihin sillä hetkellä, sen hetkisillä voimavaroilla kykenee ja mitä jaksaa.

Toivoa voi tietoisesti itsessään vahvistaa myös pohtimalla, millaisista elementeistä se itselle syntyy ja milloin sitä aiemmin elämässään on tarvinnut. Tunnistatko oman toivosi, missä se sinussa tuntuu ja millaisin ajatuksin jäsentyy? Tunnistatko toivosi lähteet? Entä millaisissa elämäsi vaiheissa toivo on näytellyt erityisen suurta roolia? Silloin seuraavassa elämäsi tilanteessa, kun toivoa tarvitset, muistat että siellä se on, varastoituna omaan selviytymispakkiisi. Valmiina esiin otettavaksi aina kun sille tarvetta on.

Toivon sinulle rakas lukijani merkityksellisiä toivon hetkiä!