Kun elämä heittää eteen negatiivisia yllätyksiä tai väistämättömiä kriisejä, tiedätkö mikä taito on silloin olennaisen tärkeä oman selviytymisen näkökulmasta?

Vastaus on toivo ja toivon taidot. Toivossa on mahtavaa lohtuvoimaa, kun taas toivottomuus on ihmisen hyvinvoinnille merkittävä riski. Nykyisessä elämänmenossa toivottomuudesta uhkaa tulla uusi pandemia, jolla on vaikutuksensa paitsi toivottomuutta kokevaan yksilöön ja hänen lähipiiriinsä, mutta myös kansantaloudellisesti. Siksi toivon taitoihin kannattaa panostaa, viimeistään nyt.

Mitä pimeännäkökyky tarkoittaa

Olen huolissani nykymenosta, jossa niin moni uupuu toivottomuuden taakan alle. Yhä enenevässä määrin teema esiintyy myös työnohjauksissa tai henkilökohtaisissa sparrauksissa keskustellessani asiakkaideni kanssa. Moni on vaipumassa apatiaan, jossa toivon ylläpito koetaan ylivoimaisena haasteena, jonakin, jonka ylläpitoon ei yksin enää riitä voimavaroja. Olen huomannut, että tällaisina hetkinä ihmisissä resonoi paremmin sana pimeännäkökyky ja sen vahvistaminen. Käsitteen on tietoisuuteemme lanseerannut psykologi, tietokirjailija Maaret Kallio.

Maaretin mukaan pimeännäkökyky ei tarkoita elämän haasteiden kieltämistä eikä niiden aiheuttamaan tunneloukkuun putoamista, vaan sitä että ihminen kykenee riittävän hyvin navigoimaan myös epämiellyttävissä tunteissa hukkumatta niihin tai torjumatta niitä. Tämän voisi sanoittaa logoterapeuttisesti myös siten, että ihminen opettelee ja valmistautuu sanomaan elämälle kyllä ilman ehtoja. Eli ihminen ennakoi niitä tilanteita, joissa elämä ei suju ”oman käsikirjoituksen” mukaan vahvistamalla omia voimavarojaan kohdata väistämättä eteen tulevia kriisejä.

Pimeännäkökyky on siis suostumista elämän ikäviin yllätyksiin, suostumista elämään sen tiedon kanssa, että kaikkiin asioihin ei voi eikä pysty vaikuttamaan, että jotkut asiat ovat menossa myös huonompaan suuntaan. Tuohon suostumiseen liittyy tietoisuus siitä, että siitäkin huolimatta ihminen voi kokea rauhaa ja selvitä, ja selvitä voi ajan myötä joko yksin ja/tai toisiin tukeutumalla. Tuo tietoisuus antaa rauhaa, sillä silloin ihminen asettautuu elämään ihmisenä ihmisen kokoisella paikalla, ei ollen tai pyrkien olemaan enempää tai vähempää kuin miksi ihmisenä on tarkoitettu.

Toivosta

Toivoa voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta, esimerkiksi tunteena, kokemuksena, asenteena, valintana tai tekona. Tunnekäsitteenä siihen liittyy sekä positiivisia että negatiivisia ulottuvuuksia. Myönteisestä näkökulmasta toivo on jonkin itselle merkityksellisen haluamista ja sitä kohti pyrkimistä. Negatiivinen ulottuvuus syntyy siitä pelosta, ettei toive toteudukaan.

Toivo ei ole automaatti tai synnynnäinen ominaisuus, jota joko on tai ei ole. Monelta unohtuu, että toivon ylläpito edellyttää aina ihmisen omaa aktiivisuutta, eli tekoja. Tuo teko voi olla esimerkiksi huomion tietoista kiinnittämistä niihin pieniinkin toivon häivähdyksiin, jotka riittävät pitämään yllä sitä uskoa, että huominen tulee. Valinta tapahtuu usein tiedostamatta, mutta kyseessä on monien erilaisten tilanteessa vallitsevien vaihtoehtojen näkemistä pimeässä, ja omaa valintaa siitä, mille vaihtoehdolle päättää pitää silmänsä auki.

Toivottomuudesta

Monesti toivon vastakohtana pidetään epätoivoa ja toivottomuutta. Toivo ei kuitenkaan mielestäni sulje pois epätoivoa, vaan käy sen kanssa jatkuvaa vuoropuhelua. Vaaka ei koskaan ole stabiili, vaan jokaisella ihmisellä jokaisessa tilanteessa se kallistuu milloin kummallekin puolelle. Pääasia on, että ihminen itse tiedostaisi omat vaaratekijänsä, milloin tuo negatiivinen puoli alkaa ottaa liikaa jalansijaa. Ja kun tällaisen uhan huomaa, päättää ja jaksaa jotain asialle tehdä.

Sillä on tutkittu tosiasia, että pitkään jatkuessaan toivottomuus vaikuttaa haitallisesti fyysiseen terveyteen. Ja aiheita toivottomuuteen totta totisesti löytyy maapallon tuhoutumisen uhasta lähtien. Mutta voisiko toivottomuuteen löytyä jokin uusi näkökulma? Voisiko toivottomuuden kokeminen kertoa siitä, että ihminen todellakin elää ihmisenä ihmisen paikalla, herkistyen negatiiviseen kehityskulkuun, kohdaten tosiasiat realistisesti eikä elätellen katteetonta luottamusta ties mihin. Kun ihminen löytää joskus epätoivoiseltakin tuntuvassa tilanteessa jotakin, johon kiinnittyä ja joka pitää yllä omaa hallinnan tunnetta, silloin toivottomuudessakin piilee toivon siemen.

Ja sitähän me todellakin tässä ajassa tarvitsemme. Toivoa kannattaa tietoisesti vahvistaa ja kehittää, sillä se on sekä hyvän elämän keskeinen rakennusaine, että mahtava lohtuvoima elämän väistämättömissä kriiseissä ja vaikeuksissa. Kuten antiikin kreikkalainen kirjailija Menandros jo sen tuhansia vuosia sitten tiesi: Vastoinkäymisissä ihmisen pelastaa toivo.

Ps. olen myös aiemmin kirjoittanut toivon merkityksestä. Sen pääset lukemaan blogistani: Mikä mielestäsi on selviytymistaidoista  tärkein?