Oletko kuullut saattohoidon asiantuntijoilta tai kuolemaa päivittäin työssään kohtaavilta, mitä ihmiset eniten katuvat kuolinvuoteellaan? Oletko tullut itse miettineeksi, mitä sinä itse katuisit? Vai haluaisitko elää niin, että lähdön hetkellä pystyt sanomaan: tulipa elettyä hyvä, arvokas ja antoisa elämä?

Olin viime viikolla näiden kysymysten äärellä, kun saatoin lähipiiriin kuuluvaa sukulaistani tästä ajasta ikuisuuteen. Tuona saattohoidon viimeisenä päivänä mielessä risteili lukemattomia ajatuksia hyvin erilaisilla tunteilla kuorrutettuna. Vääjäämättä sitä tuli niinä pitkinä tunteina miettineeksi myös omaa loppuaan, voisinko ja osaisinko elää niin että voisin lähteä tyytyväisenä huoahtaen, että olipa mielenkiintoinen elämä, ei täydellinen mutta epätäydellisyydessään tarkoituksellinen? Ja kun minussa vielä henki pihisee niin mitä minä voisin, tässä ja nyt, tänään ja huomenna vielä tehdä tai olla tekemättä, jotta mahdollistaisin itselleni, läheisilleni ja lähellä olevilleni kokemuksen inhimillisesti hyvästä elämästä.

Ihminen on siitä kummallinen, että tämänkaltaiset pohdiskelut tuppaavat arjen tuoksinassa unohtumaan. Onko tosiaan oltava niin, että vasta elämän pysäyttäessä mieleen tulevat elämän suuret ja merkitykselliset kysymykset? Tämän tapahtuman seurauksena päätin, että teen itselleni listan kompassiksi omille valinnoilleni. Onnistun niissä tai en, tulen ainakin yrittämään parhaani. Listan asiat eivät ole arvojärjestyksessä, ja ne varmaankin myös muotoutuvat ajan saatossa, mutta tällainen siitä tuli:

1. Arvostan arkea ja annan itseni kokea onnellisuutta. Teen tavallisista päivistä niin mielekkäitä ja tarkoituksellisia kuin mihin voimavarani riittävät niissä olosuhteissa, missä kulloinkin elän. Muistan kiitollisuuden merkityksen ja vaalin sitä joka päivä.
   
   
2. Nautin siitä mitä teen. Teen asioita, jotka minusta tuntuvat oikeilta. Okei, varmasti tulee tehtäväksi paljon sellaisiakin asioita, joista nautinto on kaukana, mutta enkö niihinkin voisi suhtautua lempeällä uteliaisuudella? Iloitsen myös pienistä onnistumisista valitsemallani tiellä.
   
   
3. Opettelen armollisuutta. Itseäni ja muita kohtaan. Elämän lopussa olen tyytyväisempi itseeni, jos olen välittänyt lämpöä kuin jos olisin vaatinut täydellisyyttä aina ja kaikkialta tai osoittanut epäkohtia (perfektionistille tämä ei ole helppo rasti).
   
   
4. Opettelen suhteuttamaan asioita. Miten jokin tapahtuma näyttäytyy elämässäni viikon päästä? Entä vuoden? Miten jokin asia jäsentyy kokonaisuuden kannalta, isossa kuvassa?
   
   
5. Välitän ja näytän välittämiseni, kerron tunteistani. Kiitän kun on kiitoksen paikka. Kun tuohduttaa, yritän olla kommenteissani rakentava.
   Listan miettiminen oli yllättävän voimauttava kokemus kaiken surun keskellä. Haluaisitko sinä laatia oman listasi? Millaiselta se näyttäisi?

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa, joten päätän että tänään on loppuelämäni ensimmäinen päivä, parempi kuin eilinen. Jatkan siis matkaani uteliaana elämän suurten kysymysten edessä surun ja ilon, kaipauksen ja kiitollisuuden vallatessa vuoroillaan ajatukseni.