Logoterapia on toivon terapiaa

Personal Brainer auttaa logoterapeuttina sinua elämäntaitojesi vahvistamisessa

Kohti merkityksellisempää elämää

Kuka oikein olen tai haluaisin olla? Mitä elämältäni haluan, ja onko se sellaista, josta aikoinani haaveilin? Miksi elämä kohtelee minua näin?

Kukapa meistä ei olisi joutunut pysähtymään näiden kysymysten äärelle.

Moni meistä kokee olemassaolon tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä, eikä löydä tästä olotilasta tietään ulos. Puhutaan olemassaolon ahdistuksesta, nk. eksistentiaalisen terveyden häiriötilasta, johon apuja voi olla vaikeaa löytää. Viralliset terapia- tai lääketieteen polut saattavat tuntua itselle sopimattomilta. Silloin tukenasi on logoterapeuttikoulutuksen saanut Oman elämän Personal Brainer.

"

Ihminen ei ole menneisyytensä tai nykyisyytensä vanki. Sen sijaan hän ajatuksillaan, haaveillaan, asenteillaan ja tulkinnoillaan pystyy paljolti vaikuttamaan siihen, miten asiat kokee ja mitä elämällään tekee.

Logoterapia on lohduttavaa ihmisenä olemisen psykologiaa ja elämisen filosofiaa, joka antaa sinulle keinoja vahvistaa elämänrohkeuttasi.

Mitä hyödyt

  • opit tarkastelemaan asioita nk. helikopteriperspektiivistä
  • ymmärrät vahvemmin, millaisia mahdollisuuksia sinulla on
  • osaat kiinnittää tietoisemmin huomiota valintojesi laatuun
  • vahvistat tulevaisuudenuskoasi ja toivoa elämässäsi
  • löydät elämääsi lisää merkityksellisyyttä ja tarkoitusta
  • pääset vahvistamaan omaa selviytymiskykyäsi
  • teet itsestäsi paremman ihmisen sekä itsellesi että muille

Milloin logoterapiasta on sinulle apua

  • mielesi on jumissa ja koet, ettet saa oikein mistään otetta
  • kohtaat kohtaloniskuja ja vastoinkäymisiä
  • haluat vahvistaa luopumisen taitojasi elämän käännekohdissa
  • tunnet merkityksettömyyttä ihmisenä tai työssäsi
  • oma identiteettisi on katoamassa tai kadoksissa
  • koet haasteita ihmissuhteissa
  • tarpeellisen muutoksen tekeminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta

Lue lisää maailmalla laajasti käytössä olevasta logoterapiasta, jolla on vankka tieteellinen perusta

Logoterapia on itävaltalaisen neurologi, psykiatri ja filosofian tohtori Viktor E. Franklin (1905–1997) kehittämä psykoterapian nk. kolmas koulukunta. Logoterapiasta käytetään myös nimiä logoteoria ja eksistenssianalyysi.

Tämä kansainvälisesti tunnustetun, tieteeseen pohjautuvan suuntauksen keskiössä on arvo- ja tarkoituskeskeisyys sekä ihmisen ymmärtäminen fyysisenä, psyykkissosiaalisena ja myös henkisenä olentona. Ihmisessä on paljon enemmän mahdollisuuksia, kuin tulemme ajatelleeksikaan. Franklia siteeraten: Ihminen voi tulla onnelliseksi löytämällä elämälleen merkityksen ja työstämällä pelkonsa ja muut ongelmansa tässä ja nyt, käytännöllisin keinoin.

Logoterapia on ihmiselle arvoa antavaa lohdullista psykologiaa ja filosofiaa, mutta se ei korvaa psykoterapiaa tai psykoanalyysia. Se myöntää, että ihmistä ei voi käsitellä pelkästään tieteen keinoin. Logoterapiaa kutsutaan myös toivon terapiaksi, ja siten sillä on kaikki mahdollisuudet toimia myös mahtavana itsehoitomenetelmänä.

 

Logoterapiaan perehtyneeltä Personal Brainerilta saat apua ja tukea silloin, kun arki tuntuu liian raskaalta kantaa etkä pääse ongelmiesi kanssa yksin eteenpäin. Tyypillisesti näin tapahtuu odottamattomissa kriiseissä tai elämän käännekohdissa sekä erilaisissa muutoksissa.

Vastaanotolleni  voit hakeutua myös ilman varsinaisia huolia tai kriisejä. Esimerkiksi silloin, kun haluat keskustella työstäsi, elämästäsi ja sen tarkoituksesta. Tai silloin, jos ajattelet elämästäsi: kaikki on periaatteessa ihan hyvin, mutta jotakin tärkeää nyt uupuu tai on liikaa. Myös omien valintojen kirkastaminen ja ihmisenä kasvu ovat teemoja, joissa moni kaipaa keskustelutukea.

Elämä
Jos elämä antaisi kaiken siinä hetkessä mitä haluamme, mitä silloin jäisi odotettavaa? Ihmisen tehtävä ei ole kysyä elämältä, vaan se on elämä, joka kysyy ihmiseltä.

Henkisyys
Ihmisellä on aina henkinen ulottuvuus, jonka avulla ihminen pystyy uhmaamaan kohtaloaan, etääntymään tilanteista ja vastustamaan ulkoisia olosuhteitaan. Henkisyys ihmisessä ei koskaan sairastu.

Ihmiskäsitys
Ihminen ei ole vain fyysinen olento, vaan myös psyykkissosiaalinen ja ennen kaikkea henkinen olento.

Kärsimys
Ilman kärsimystä inhimillinen elämä ei voi olla mahdollista. Kun en voi poistaa kärsimystä, voin silti miettiä, miten sen kanssa voin parhaiten elää. Tapa kantaa taakkansa on ihmiselle aina ainutkertainen mahdollisuus.

Tarkoitus
Ihmisen perimmäinen tarve on kokea elämänsä mielekkäänä ja tarkoituksellisena. Jokaisen ihmisen elämällä on tarkoitus, joka ei häviä missään olosuhteissa (esimerkiksi sairastuessa).
Parhaiten tarkoitus löytyy itsen ulkopuolelta, toisen ihmisen tai asian vuoksi toimimisesta.

Vapaus
Se, miten ja mihin vapauttani käytän, vaikuttaa siihen, millainen ihminen minusta tulee. En aina pysty valitsemaan tai muuttamaan olosuhteitani, mutta silloinkin olen vapaa valitsemaan, miten tilanteeseen suhtaudun.

Vastuu
Vapaus tarvitsee aina rinnalleen vastuun. Olen vastuussa omasta elämästäni, omista ”päästöistäni” sekä omista päätöksistäni, eli siitä, mitä olen itsestäni tekemässä.

Toimiessaan 1930-luvulla Wienin Am Steinhof- klinikan itsemurhaosaston johtajana, Frankl oli kiinnostunut, miksi toiset ihmiset selviävät henkisesti eheämpinä rankoissakin olosuhteissa kuin toiset. Päätelmä oli, että ne, jotka kykenevät löytämään tarkoituksen elämälleen tai kärsimykselleen. Tämän hänen keskeisen teesinsä hän joutui itse testaamaan natsien keskitysleireillä.

Sodan jälkeen Frankl toimi neurologian ja psykiatrian klinikan johtajana sekä näiden tieteenalojen professorina. Lisäksi hänellä oli lukuisia dosentuureja sekä professuurit San Diegon, Harvardin, Dallasin ja Pittsburghin yliopistoissa. Elämänsä aikana hänet kutsuttiin luennoimaan yli kahteensataan yliopistoon ja hänelle myönnettiin 29 kunniatohtorin arvonimeä ympäri maailmaa.

Frankl julkaisi elämänsä aikana lähes 40 teosta, kuuluisimpana niistä Ihmisyyden rajalla. Hänen teoksiaan on käännetty 45 eri kielelle. Frankl myös eli kuten opetti, esimerkiksi korkeanpaikankammoisena hän kouluttautui vanhemmilla päivillään vuorikiipeilijäoppaaksi ja suoritti lentolupakirjan 67-vuotiaana.
Lue lisää:
https://logoterapia.fi/viktor-e-frankl 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Viktor_Frankl

Suomessa logoterapeutit käyttävät logoterapiaa oman ammattinsa erikoisosaamisalueena. Sitä käytetään ja sovelletaan esimerkiksi terveys- ja sosiaalialalla, mielenterveystyössä, sielunhoidossa, erityisopetuksessa ja kasvatusaloilla, poliisi- ja vankeinhoitoalalla sekä esihenkilö- ja johtamistyössä.
Maailmalla logoterapia on levinnyt kaikille mantereille ja sitä voi opiskella noin 40 maassa, pohjoismaista kuitenkin vain Suomessa.
Logoterapiasta on tehty maailmalla noin 300 väitöstä ja pro gradua. Myös meillä Suomessa logoterapiasta on olemassa ja parhaillaan tekeillä jo useampia väitöskirja.

Otteita ajatuksista, jotka toimivat oman työskentelyni ytimessä:

  • Vaarallisempaa on aliarvioida kuin yliarvioida ihminen.
  • Ihmisen sisäinen voima voi nostaa hänet ulkoisen kohtalonsa yläpuolelle.
  • Asia, jonka ihminen ottaa omakseen, tekee hänestä sen, mikä hän on.
  • On tärkeää erottaa toisistaan kärsimys, jolle voi itse tehdä jotain ja kärsimys, joka on vain kohdattava. Ilman kärsimystä ja kuolemaa ei inhimillinen elämä voi olla täydellistä.
  • Mitä enemmän yrittää pakolla saada mielihyvää, sitä varmemmin se pakenee.
  • Kun ihminen ei enää tiedä mitä haluaa, hän alkaa matkia muita ja ajautuu sovinnaisuuteen.
  • Työnteon ylenpalttisuus ei ole samaa kuin toimeliaan elämän merkityksellisyys.

Suomessa logoterapeutiksi valmistuneet käyttävät logoterapiaa oman ammattinsa erikoisosaamisalueena.

Suomessa logoterapeutiksi voi kouluttautua joko Suomen Logoterapiainstituutissa  tai Viktor Frankl Institute Finlandissa. Ensimmäisen tarjoamat koulutusvaihdot ovat logoterapiaohjaaja LTI® (2 v, 60 op) ja logoterapeutti LTI® (4–5 v, 100 op), jälkimmäisen diplomilogoterapiaohjaaja VFI® (21 kk, 50 op) ja diplomilogoterapeutti VFI® (3,5–4,5 v, 100 op).

Sisäinen voimasi pystyy nostamaan sinut ulkoisen kohtalosi yläpuolelle

"

Saat myönteisellä tavalla juttuun mukaan. 
Avoimuutesi kertoa vaikeistakin asioista elämässäsi lämmitti ja antoi uskoa, että vaikeuksista huolimatta elämä kyllä kantaa, juuri niin kuin logoterapiassa sanotaankin.

Sari, Helsinki

Tästä se lähtee

Personal Brainer palveluksessasi, kysy lisää

Maksuton kartoitus: 30 minuuttia
Henkilökohtainen sparraus: (45 min / 60 min / 90 min)

Scroll to Top