Osaatko palautua lomalla?

Eija Pelkonen

Olisikohan nyt työasioista irrottautumisen paikka? Kyllä, vastaa moni, mutta vähintään yhtä monella ei ole hajuakaan keinoista, miten siinä onnistuisi.

Työstä palautuminen

Työn luonne ja työn tekemisen tavat ovat muuttuneet radikaalisti viime vuosikymmeninä. Lähes kaikki me teemme aivotyötä. Sen haasteena on, että työ tuppaa ujuttamaan lonkeronsa myös vapaa-ajallemme. Tarve säilyttää oma maine tunnollisena ja arvoa tuottavana työntekijänä ajaa helposti ylisuorittamaan ja multitaskaamaan, eikä tätä asetusta kovin helposti sammuteta myöskään loman aikana.

Harvassa ovat edelleen ne työpaikat, joissa pomo, kollega tai työsuojeluvaltuutettu tulisi muistuttamaan sinua tauon ja levon merkityksestä ja merkityksellisyydestä. Tai jos muistuttavatkin, oletko kuulolla? Ihmistä ei ole luotu robotiksi, siksi puheet palautumisesta kannattaa kuunnella herkällä korvalla. Kuuntelu on vielä helppoa, mutta teot vasta määrittelevät, miten sinulle loppupeleissä käy. Ja voidaksesi tehdä viisaita tekoja, tarvitset oivalluksen. Ja oivallus syntyy, jos pysähdyt hetkeksi miettimään, mikä sinulle on tärkeää.

Ylisuorittamisesta irtautuminen

Palauttavan loman perustat luodaan jo ennen loman alkua. Viimeiset työpäivät kannattaa rauhoittaa mahdollisuuksien mukaan, eli voisitko tavalla tai toisella leppoistaa jo töissä ennen loman alkua? En suosittele täydellistä pöydän puhtaaksi saamista (nykyihmiselle mahdoton tehtävä), vaan esimerkiksi välintilinpäätöstä siitä, mitä kaikkea oletkaan saanut aikaiseksi kevään tai kuluneen vuoden aikana. Edistymisen tunne on meille jopa perustarve, mutta ilman tietoista tutkiskelua tuon tunteen kokeminen usein jää muiden asioiden jalkoihin.

Kaikilla ei ole mahdollista sulkea sähköpostiaan tai työpuhelintaan edes lomansa ajaksi, mutta jos tunnet kuuluvasi tähän joukkoon, tutkaile hetki sisintäsi. Onko aidosti kysymys siitä, että tilanteesi vaatii laitteiden päällä pitämisen, vaiko onko kyse omasta tarpeellisuuden tunteen täyttämisestä tai kyvyttömyydestä valita toisin? Niin tai näin, itselle kannattaa luoda pelisäännöt siitä, milloin ja kuinka usein laitteet avaa, jottei lipsahda jatkuvaan stand-by-moodiin. Loma nimittäin ei palauta, vaikket tekisi työasioita, mutta mielesi jatkuvasti askartelee niiden parissa.

Luo päiviin sopivaa huokoisuutta

Miten moni meistä sortuukaan ahtaamaan lomapäiviinsä kaikkea sitä, mitä työvuoden aikana ei ole ehtinyt tekemään? On ikkunan- ja matonpesuja sekä suursiivousta, matkustelua sinne ja tänne, herkkuruokien tekoja ja leipomista, ystävien ja sukulaisten tapaamista, kesätapahtumissa käyntiä, matkustelua lähellä ja kaukana. Mikäs siinä, jos ne aidosti rentouttavat eivätkä luo lisää paineita. Osaatko tunnistaa näiden eron ja hälytysmerkit silloin, kun rentouttavasta tekemisestä uhkaa tulla voimavarat kuluttavaa?

Tunnistatko myös sen, jos suorittaminen ja nopeatempoisuus jäävät itselläsi nk. päälle? Ihminen ei toimi on-off-asetuksilla, vaan rauhoittuminen lomamoodiin vie joitakin päiviä. Muistatko tarkistaa, ovatko lomapäiväsi täysin ohjelmoituja vai löytyykö sieltä tilaa ex-tempore -jutuille tai ihan vain oleskelulle? Palautuminen edellyttää, että ainakin osan lomasta voit tehdä sitä, mikä siinä hetkessä sattuu huvittamaan. Monilla toimii ajatustyön vastineena käsillä tekeminen. Kunhan tekemisissään ottaa lähipiirinsä muutkin jäsenet ja heidän toiveensa huomioon. Moni palauttavaksi rakennettu loma nimittäin kaatuu haluttomuuteen tai kyvyttömyyteen tehdä kompromisseja.

Odotusten mittasuhdeharha

Loma on suurimmalle osalle meistä odotettu ja kaivattu asia. Siksi siihen kohdistuu myös aikamoisia odotuksia tai toisaalta pelkoja. Omien odotusten kanssa kannattaa olla tarkkana, ettei mittasuhteissa tapahtuisi ylilyöntejä. Tässäpä muutama kysymys pohdittavaksesi:

  • Toisten lomapostaukset ovat omiaan saamaan tuntemaan omat kokemukset jotenkin noloina ja vähäpätöisinä. Miksi siis edes roikkua jatkuvasti siellä somessa? Olisiko nyt hyvä hetki kokeilla somepaastoa?
  • Odotatko itseltäsi (ja perheeltäsi/puolisoltasi) täydellisyyttä, mitä ikinä tahansa olettekaan päättäneet tehdä? Jatkuvaa iloa ja onnea, superkokemuksia superisti koettuina ja jaettuina? Olisiko hyvä laskea rimaa vähän kohtuullisemmalle tasolle?
  • Ottaako päähän, jos omat toiveet jäävät aina toisten jalkoihin? Kannattaisiko järjestää perhepalaveri, jossa jokaisen toiveet kuunnellaan ja yhdessä päätetään, että jokaiselta toteutetaan vähintään yksi toive.
  • Ärsyttääkö oma tyytymättömyys, kun kauan odotettu loma onkin osoittautumassa kaikkea muuta kuin rentouttavaksi? Ihmisen tunteet eivät anna lomaa, vaan niitä esiintyy ihan samalla tavoin lomalla kuin muulloinkin. Kyse kuitenkin on omista valinnoistasi, mitä päätät tunteidesi kanssa tehdä ja mihin huomiosi kiinnittää.

Viritä itsessäsi haltioitumisen kyky

Hyvä ja palauttava loma ei synny rahallisista resursseista. Niinpä lopuksi haluan muistuttaa sinua tunteesta, jota tutkitusti tunnemme paljon, mutta emme välttämättä osaa sitä tunnistaa tai tunnustaa. Kyseessä on haltioituminen, jossa henki salpautuu luonnon ihmeiden, upeiden maisemien, taiteen tms. synnyttämistä kokemuksista. Ja näihin Suomen kesä tarjoaa mitä upeampia mahdollisuuksia. Pidä siis kaikki aistisi avoimina, ja anna itsesi elää hetkessä, ihmisenä ihmisen kokoisella paikalla. Saatat yllättyä, kuinka mukavia asioita silloin tapahtuu…

Scroll to Top