Tuntuu siltä, että meillä on sosiaalisesti hyväksyttävämpää tavoitella tyytyväisyyttä kuin tyytymistä. Väitteeni on, että nykyajan ihmisistä tulisi paljon tyytyväisempiä, jos he opettelisivat tyytymisen taitoja! Lue lisää, niin saat tietää miksi.

Tyytyväisyydestä ja tyytymättömyydestä

Me kaikki tavoittelemme tavalla tai toisella tyytyväisyyttä (en tässä yhteydessä tarkoituksella puhu onnellisuudesta, siitä puhumisen aika on myöhemmin). Tyytyväisyys syntyy monenlaisista asioista: iloa ja mielihyvää tuottavien asioiden saavuttamisesta, hyväksytyksi tulemisesta, asioiden valmiiksi saamisesta jne.

Tyytyväisyyden vastakohta on tyytymättömyys. Parhaimmillaan tyytymättömyys on toiminnan moottori, eteenpäin puskija, osaamista, kehittymistä ja näkökulmia avartava seuralainen. Se kertoo muutoksen tarpeesta ja aikaansaa nälkää, joka on kaiken innovoinnin ja uuden luomisen perusta. Mutta sillä on myös salakavalat puolensa. Pahimmillaan tyytymättömyys on pitkäkestoista jämähtämistä olosuhteiden uhriksi, joka ennen pitkää katkeroittaa ihmisen. Syyllinen löytyy usein ihmisen ulkopuolelta, tai sitten omat kriteerit ovat kasvaneet niin korkeiksi, ettei mikään olotila tai saavutus enää riitä. Tällöin ihminen on sairastunut kaikkivoipaisuuden illuusioon.

Tyytyminen on asennekysymys

Koska moni meistä haluaa kehittää itseään mahdollisimman hyväksi, tuntuu vaikealta tai jopa vaaralliselta puhua tyytymisestä. Ja toki on olemassa huonoa tyytymistä: kun tyytyminen uhkaa omaa terveyttä, itsemääräämisoikeutta, valinnanvapautta, omia kehittymismahdollisuuksia tai oman elämän tarkoituksen toteuttamista. Huonoa se on myös silloin, jos alistumme jollekin tai jollekulle, joka saa meidät uskomaan, että meidän on ”pakko” alistua nykyiseen olotilaan. Ja voihan ihminen pelkkää laiskuuttaan tyytyä olosuhteisiin ja asioihin, koska kokee ettei itsellä ole vaikuttamismahdollisuuksia. Mutta niitä kuitenkin aina on, sillä tyytyminen on asennekysymys!

Tyytyminen on nimittäin valittua tyytyväisyyttä. Se on oma henkilökohtainen valinta sietää epävarmuutta, epätäydellisyyttä, riittämättömyyttä ja keskeneräisyyttä niin itsessään kuin muissa. Tyytyminen on myös luopumista kaikkivoipaisuuden tunteesta ja tyytymistä ihmisen kokoiselle paikalle, jossa elämä joskus vie eri tavalla kuin itse suunnitteli. Kaikkivoipaisuudesta luopuminen helpottaa myös omien valintojen tekemisessä, kun tuskailen miten tehdä tai mikä on se oikea valinta (valintoihin kohdistuu yllättävän paljon latautuneita odotuksia). Tyytyminen auttaa myös vertailujen äärellä, kun kaikilla muilla elämä näyttää niin paljon paremmalta (vinkki: kannattaa opetella suodattamaan ihmisten Facebook päivityksiä), sillä mitä enemmän vertailen, sitä tyytymättömämmäksi tulen.

Tyytyminen on uudenlaista rohkeutta

Tyytymisen taito näyttäytyy siis kykynä sietää turhautumista ja pettymyksiä omassa elämässä. Se näkyy myös siinä, että ihminen uskaltaa elää ihmisen kokoisella paikalla sekä oman pienuutensa että suuruutensa hyväksyen. Tyytyminen on uudenlaista rohkeutta, jossa ihminen opettelee tyytymään tavalliseen arkeen / osaamiseen / suorittamiseen jne. utopistisen, parhaan mahdollisen sijasta. Tyytyjän motto: ”riittävän hyvä” antaa luvan inhimillisyyteen, ja sitä me kaikki toden totta elämässämme tarvitsemme!

Milloin siis on viisaampaa tyytyä kuin olla tyytymätön? Siinäpä vasta kysymys, johon jokaisen on löydettävä itse oma vastauksensa. Joka päivä. Kunhan muistaa aidosti pysähtyä itsensä kuuntelemisen äärelle. Kysymys on siitä, mihin oman elämäsi haluat käyttää: tyytymiseen vai tyytymättömyyteen. Työkalut ovat sinulla itselläsi!