Tunnetaidot voimavaraksi

Eija Pelkonen

Yksi tärkeimmistä omaan hyvinvointiin vaikuttavista asioista on omien tunnetaitojen tietoinen kehittäminen. Siitä jos mistä on sinulle ja meille kaikille uskomattoman paljon hyötyä. Meillä olisi paljon tasapainoisempia ihmisiä ja vähemmän ihmisten välisiä ristiriitoja, jos me olisimme taitavampia käsittelemään tunteitamme, niin arjessa kuin työympäristöissämme. Kiinnostaako sinuakin ryhtyä nyt tuumasta toimeen?

Tunteet ja järki

Tunteet ovat nykyisin se ”kova” asia, hard core, vaikka edelleen taitaa olla olemassa henkilöitä, jotka korostavat olevansa nimenomaan järki-ihmisiä, eivät ”tunteilevia pehmoja”. Tämänkaltainen kielenkäyttö on vienyt meitä aikamoisille harhapoluille.

Tunteita on tieteellisesti tutkittu viime aikoina todella paljon, joten voimme vihdoin käsitellä teemaa faktat edellä, järkiperäisesti. On nimittäin menneiden aikojen kaikuja yrittää väittää, että järki ja tunne pitäisi pitää erillään toisistaan. Aina kun me käsittelemme tietoa, suhtautumisemme tuohon tietoon on tavalla tai toisella tunnepitoisesti latautunut. Tunnistat varmaan itsestäsi, milloin jokin eteesi tuleva asia tuntuu inspiroivalta ja sytyttävältä, milloin taas ahdistavalta pakkopullalta?

Tunteiden merkitys

Tunteet ovat kehittyneet miljoonien vuosien aikana suojaamaan meitä ihmisiä välttääksemme itsellemme vaarallisia asioita sekä ohjaamaan meitä ravinnon, turvan ja lajitovereidemme äärelle. Asummepa missä päin maailmaa tahansa, tunnemme mielihyvää, hämmästystä, surua, inhoa, vihaa ja pelkoa, sekä näiden erilaisia muunnelmia. 

Tunteet ovat mukana kaikessa, mitä teemme. Ne syntyvät automaattisesti, eli niiden tuloa ei voi estää eikä kieltää. Vaikka ne ovat aitoja, ne voivat silti olla, ja usein ovat, väärässä. Ihminen ei ole yhtä kuin tunteensa.

Tunteet toimivat meille tärkeinä viestintuojina, joten kaikenlaisilla, sekä positiivisilla että negatiivisilla tunteilla on oma tärkeä tehtävänsä. Hankaliksi tai kiusallisiksi kokemamme tunteet yrittävät saada meidät huomaamaan, että ympärillämme kaikki ei ole hyvin, ja jotain asialle pitäisi ryhtyä tekemään.

Tunteilla ja tunnetaidoilla on merkitystä paitsi yksilö- niin myös työyhteisö-, organisaatio- sekä yhteiskunnan tasolla. Näihin näkökulmiin palaan myöhemmissä blogeissani.

Mihin tunteet vaikuttavat

Tunteet ovat automaattisia ja äärimmäisen nopeita. Jokin tunnetila on jo syntynyt ja toiminnassa, kun järki vasta yrittää miettiä, mitä oikein tapahtui. Tunnemekanismien salamannopeus on syynä sille, miksi emme aina ymmärrä tunteitamme tai niiden vaikutus jää tiedostamattomaksi. Onneksi aivotutkimus on tuonut lisää faktaa siitä, että tunteet vaikuttavat muun muassa:

  • siihen mihin ihmisen huomio suuntautuu
  • energiatasoon ja sitä kautta suorituskykyyn
  • päätöksentekokykyyn ja valintatilanteisiin
  • motivaatioon, eli kuinka paljon ihminen on valmis ponnistelemaan jonkin asian eteen
  • tavoitteiden asetantaan ja aikaansaamiseen

Tunnetaitojen kehittäminen

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa tunnetaitojen opiskelua, sillä kyseessä on opittavissa oleva taito. Jokainen voi löytää oman tyylinsä toimia tunnetaitoisesti. Et voi valita tunteitasi, mutta voit valita, millä tavoin suhtaudut tunnekokemukseesi ja miten sen kanssa toimit.

Kaikki lähtee omien sekä positiivisten että hankalalta tuntuvien tunteiden tunnistamisesta ja hyväksymisestä. Kuuntele tunnettasi ja yritä päästä sen taakse: mistä se kumpuaa, mitä se sinulta nyt tahtoo, mihin se yrittää sinua ohjata. Käytä tuo tunteessa piilevä voima ja energia hyväksesi.

Kun annat tunteellesi hyväksyvää huomiota, saat järkesi takaisin käyttöön ja voit tarkastella tilannetta helikopteriperspektiivistä. Tärkeintä on muistaa, että tunteen kieltäminen, turruttaminen, tai pois työntäminen ovat vahingollisia itsellesi. Tunteet eivät käskemällä poistu, vaan tulevat esiin ennemmin tai myöhemmin erilaisina käyttäytymisen vääristyminä.

 Eri tunteilla on erilaisia vaikutuksia käyttäytymiseemme, mutta emme voi käyttäytyä tunteen mukaisesti. Tunteiden säätelykyky tarkoittaa itsehillinnän treenaamista ja se on erittäin tärkeä osa tunnetaitoja. Samoin toisen tunteiden vastaanottaminen. Tunteet nimittäin tarttuvat ihmisestä toiseen yllättävän helposti. Sellaiseksi on evoluutio tunnejärjestelmän rakentanut, jotta ymmärtäisimme helpommin lajitovereitamme. Tunteiden hillintään on rajattomasti keinoja, joista osa on hyviä, osa huonoja ja osa erittäin huonoja. Haluaisitko laajentaa oma keinovalikoimaasi?

Osa meistä on oppinut tunnetaitoja jo lapsuudesta asti, osa taasen on melko uuden asian edessä. Iso kysymys esitettäväksi itsellesi on, miksi juuri sinun olisi hyvä lisätä tunnetaitoisuuttasi? Mitä sinä siitä hyötyisit? Entä ympärilläsi olevat ihmiset? Olen vakuuttunut siitä, että tämä on panostus, joka meistä jokaisen kannattaa tehdä. Tavalla tai toisella. Kurkkaa sivuilleni, ehkä sieltä löydät keinoja, jotka palvelisivat sinun tarpeitasi, juuri nyt.