Millainen on inhimillinen työelämä?

Eija Pelkonen

Mitä tiukemmaksi (työ)elämän vaatimukset kasvavat, sitä enemmän ihminen kaipaa arkeensa inhimillisyyttä ja ihmisenkokoista elämää. Tarve tulla kohdatuksi ihmisenä, ei suorituskeskeisen tuotantotalouden yhtenä rattaana, on ilmiö, josta nykyisin paljon puhutaan. Ja hyvä niin, mutta mitä tuo kaivattu inhimillisyys juuri sinulle tai teille työyhteisönä tarkoittaa? Mitä se pitää sisällään, miten sen olemassaolo käytännön tekoina toteutuu?

Ympäristö muuttuu, ihminen ei

Aivotutkijoiden mukaan ihmisen aivot eivät ole juurikaan muuttuneet vuosituhansien aikana. Aivojemme kapasiteetti ei ole rajaton, mutta niin vain yhteiskuntamme on rakentunut ulosmittaamaan ihmisestä ”kaiken liikenevän”. Kehitys on toki hyvä asia, mutta on eri asia haastaa ihmistä älylliseen tai henkiseen kehittymiseen kuin yrittää muokata hänestä 24/7/365 toimintakykyinen robotti.

Ihmisen toiminnan rakenteet eivät ole juurikaan muuttuneet, mutta ympäristömme on jatkuvassa muutoksessa monella eri tapaa. Jatkuva ärsyke-, virike- ja tietotulva, aivotyön lisääntyminen, alati kasvavat suoritus- ja tehokkuusvaatimukset, muutamia vain mainitakseni, kuormittavat meistä lähes jokaista. Ihminen ajautuu väistämättä pohtimaan, mikä on kohtuullista ja riittävää. Moni meistä joutuu pohtimaan tätä yksin, sillä tehokkuudesta humaltunut yhteiskuntamme ei siihen vastausta anna.

Superihminen vai inhimillisesti keskeneräinen?

Jostakin syystä aikakautemme ihannoi superihmisiä, heistä saamme jatkuvasti lukea ja heihin tulemme itseämme helposti verranneeksi. Uraohjuksia, tehopakkauksia, joille epätäydellisyys on kirosana ja kohtuullisuus täysin vieras käsite. Ei ihme, että riittämättömyyden tunne on kansantaudeistamme pahimpia, ja sen seuraukset näkyvät sekä yksilössä itsessään että hänen vaikutuspiirissään monin eri tavoin.

Työelämässä tunnumme arvostavan ihmistä, joka multitaskaa, kehittää, jaksaa, pystyy, kestää, joustaa ja venyy. Hänelle työ on elämän tärkein asia, jolle muut elämän osa-alueet joustavat. Viiden tunnin yöunilla pärjääminen aikaansaa rinnan röyhistelyä ja lomatkin voi jättää pitämättä firman edun niin vaatiessa.

On inhimillistä, että jos elää pää ja keho jatkuvassa ylikuormituksen tilassa, silloin kapasiteetti ei riitä toisenlaisten valintojen tekemiseen. Ja niin tulemme jatkaneeksi elämäämme jatkuvien vaatimusten suossa, jossa mikään ei riitä. Kutsun tilannetta inhimillisen epävarmuuden tilaksi – pyöritämme oravanpyörää, kun muutakaan emme osaa. Siksi tarvitsemmekin kollektiivista heräämistä ja vastuunottoa, yhteistä keskustelua siitä, mikä riittää, mikä on inhimillistä ja ihmisen kokoista ja mikä ei sitä ole.

Ihmiskäsityksen kirkastaminen on lääke inhimilliseen epävarmuuteen

Voimme aloittaa siitä, että pysähdymme tutkimaan omaa ja työpaikallamme vallitsevaa jaettua ihmiskäsitystä, mitä me ihmisestä oikein ajattelemme. Mihin hänen toimintansa pohjaa? Mihin hänen pitäisi pystyä, millaisiin suorituksiin ja mihin riittää? Mistä hänen arvonsa ihmisenä, työntekijänä, kollegana syntyy?

Ihmiskäsitys, josta jotkut käyttävät sanaa ihmiskuva, on ihmistä koskevien uskomusten (mitä uskon todeksi), tietojen (tieteiden osoittama tieto) sekä arvostusten (miten ihmistä arvotan) muodostama uskomusjärjestelmä. Yllättävän harvoin ihmiskäsitystämme mietimme, vaikka se ohjaa joka päivä ja joka hetki havaintojamme, valintojamme ja ymmärrystämme. Meillä jokaisella on oma ihmiskäsityksemme, useimmiten tiedostamaton sellainen, ja tuo käsitys voi olla perittyä, opittua, yhteiskunnan tartuttamaa, omaan uskoon perustavaa tai itse valittua.

Työpaikoilta löytyy siis lukuisa joukko erilaisia ihmiskäsityksiä. Eipä ihme, jos esimerkiksi arvokeskustelut törmäävät ennen pitkään seinään, jos näitä erilaisia käsityksiä ei koskaan ole yhdessä avattu. Silloinhan arvoista keskustelu ja niiden käsittely ei tapahdu samalta tasolta – yksi kun puhuu puista niin toinen puhuu seipäistä.

Ylimmän johdon ihmiskäsityksillä on valtava vaikutus organisaatiokulttuuriin ja tunneilmastoon. Heidän kädenjälkeään ovat strategiat, tavoitteet ja toiminnan kriteerit. Se, miten niissä inhimillisyys näyttäytyy tai on näyttäytymättä, vaikuttaa luonnollisesti moneen asiaan, esimerkiksi henkilöstön pito- ja vetovoimaan, suorituskykyyn, motivaatioon, oppimiseen, luovuuteen, työhyvinvointiin. Ja näiden yhteisenä lopputulemana: organisaation tuottavuuteen.

Inhimillinen työelämä – utopiaa vai uusi mahdollisuus?

Koska ihmiskäsityksen vaikutus on valtava, tarvitsemme nyt kipeästi työyhteisöissämme yhteistä keskustelua inhimillisen työelämän mielekkyydestä ja mielettömyydestä.

Löydättekö te vastauksia esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin. Mitä meillä arvostetaan ja mihin tuo arvostus linkittyy? Miten olemme ihmisiksi toinen toisillemme? Miten suhtaudumme ja miten reagoimme keskeneräisyyteen, virheisiin, epätäydellisyyteen? Miten luomme rajoja työholismille, stressille, liialliselle kuormittumiselle? Miten huomioimme yksityiselämän eteen heittämät yllättävät kuormitusjaksot? Miten luomme turvalliset olosuhteet toinen toisillemme, jotta työpaikkamme olisi sellainen, johon kaikkien on mukava tulla? Tuo ”mukavuus” ei ole tuottavuudesta pois, väitän jopa, että päinvastoin! Tätä väittämää tukevat myös uusimmat tutkimukset: psykologisesti turvalliset työyhteisöt tekevät enemmän tulosta kuin muut!

Ehdotukseni siis on, että pikimmiten keskustelette työyhteisöissänne, mitä teille tarkoittaa ihmisen kokoinen työelämä, mitä siihen sisältyy, mitä ei. Millaisin toimenpitein etenette, jotta kaikilla on lähtökohtaisesti mahdollisuus voida hyvin työssään? Työ kun on, ja pitääkin olla, vain yksi osa elämää.

Ja jos kaipaatte tähän ulkopuolista, ammattitaitoista sparraajaa, ottakaapa yhteyttä:

https://sitkeaselviytyja.fi/