Niin minä mieleni pahoitin…
7 vinkkiä mielen vahvistamiseksi

Eija Pelkonen

Kumpi sinulle on helpompaa tai luontaisempaa, mielensä pahoittaminen vai mielensä vahvistaminen? Mitä nämä vastakohdat sinulle tekevät, mihin vaikuttavat? Toimitko autopilotilla vai manuaaliohjauksella, eli kuinka tietoisesti sinä mieltäsi ohjaat? Kumpaan suuntaan?

Luin juuri sanomalehden ja huomasin ahdistuvani ja tulevani surulliseksi maailman hulluista tapahtumista. Televisiosta tulee harva se päivä uutisia, jotka saavat minut voimaan pahoin. Lähetin päiviä sitten kiireellisen sähköpostin, vastauksen odottaminen saa minut kihisemään kiukusta. Keskustelukumppanini oli äskettäin vain näennäisesti läsnä ja huomasin loukkaantuvani. Ystäväni ei pitänytkään lupaustaan ja pahoitti siten mieleni.

Miten helppoa onkaan löytää ympäriltään aiheita mielensä pahoittamiseen, ja ne synnyttävät minussa negatiivisia tunteita. Olen usein soimannut tästä itseäni (enkö osaakaan olla optimistinen ja positiivinen), kunnes olen aivotutkijoilta oppinut, että tämä on aivoihimme koodattu suojelutehtävä. Ihmiskuntaa ei näet olisi olemassakaan, jollei evoluutio olisi kehittänyt aivoihin erityistä reagointiherkkyyttä uhkiin, epäkohtiin ja vaaratilanteisiin. Neuropsykologi Rick Hansenia lainaten: aivoilla on negatiivinen ennakkoasenne.

Mieleni on siis minusta riippumattomista syistä kiinnittynyt huomaamaan ensisijaisesti uhkatekijät ja epäkohdat. Tämä suojavalmius vaikuttaa paitsi ajatuksiini niin myös tunteisiini. Usein erilaisten uhkatilanteiden kohtaaminen aikaansaa ahdistuksen, vihan, surun, häpeän tai pelon tunteita. Näiden tunteiden perimmäinen tehtävä on saada meidät liikkeelle ja huomaamaan, että ”nyt tarttis tehrä jottain”. Kuinka usein tulemmekaan ampuneeksi alas nämä tärkeät viestintuojat? Miten sinä kohtaat negatiiviset tunteesi? Itsekriittisesti vai itsemyötätuntoisesti? Tunnistamalla ja tunnustamalla ne, vai torjumalla ja kätkemällä? Suurentamalla vai pienentämällä ne?

Aivot onneksi muovautuvat ja niitä voi opettaa huomaamaan myös positiivisia asioita aiempaa tietoisemmin. Tutkimusten mukaan ei näet ole yhdentekevää oman onnellisuuden tai hyvinvoinnin kannalta, kumpaan suuntaan aivojansa ohjaa. Ensimmäinen askel on tietoisuuden lisääminen, joka tarkoittaa sitä, että maltan sammuttaa oman autopilottini ja pysähtyä miettimään itseäni ja mieltäni, toimintatapojani ja kulkusuuntiani. Kun saan selville, mitä havaitsen, tunnen ja tarvitsen juuri nyt, niin sen jälkeen vuorossa ovat tietoiset päätökset siitä, mitä elämässäni lähden vahvistamaan. Ja sitten onkin enää toteutuksen vuoro?

Tässä muutamia vinkkejä oman mielen vahvistamiseksi:

  1. Suunnittele oma detox-kuurisi pohtimalla, miten sinä voit puhdistaa omaa mieltäsi ja ottaa autopilottisi pois päältä. Sitkeä Selviytyjä tekee sen mm. pitämällä ajoittaista digipaastoa.
  2. Nuku ja lepää riittävästi, sillä väsyneenä mieli etsiytyy vielä normaalia enemmän kaiken negatiivisen äärelle.
  3. Kun kohtaat vaikeita tilanteita, suhtaudu itseesi myötätuntoisesti itsestäsi huolehtien ja välittäen. Älä kiellä tai torju negatiivisia tunteitasi, vaan kohtaa ne ja pohdi, mitä viestiä ne sinulle tuovat. Huomaa kärsimys itsessäsi, ymmärrä inhimillisen elämän sisältävän myös kärsimystä ja löydä omat keinosi lievittää tuota tuntemustasi. Ja muista, että sinä et ole yhtä kuin tunteesi!
  4. Päätä huomata ympäristöstä positiivisia asioita (miellyttävät hetket, onnistumiset, pienet arjen tähtihetket, luonnon kauneus, läheisen olemassaolo, lemmikkieläimet, lapsen valokuva jne.)
  5. Päätä tehdä itsellesi ja ympäristöllesi hyvää tekeviä asioita. Pieni hymy tai auttava käsi saavat ihmeitä aikaan niin auttajalle, autettavalle kuin auttamista sivusta seuraavalle.
  6. Ota mielellesi huoltotaukoja, jolloin annat itsellesi luvan olla tekemättä tai ajattelematta mitään. Tämä on uusimman aivotutkimuksen mukaan kuin ”laittaisi rahaa pankkiin”.
  7. Harjoituta kiitollisuutta. Tämä on tutkimusten mukaan yksi tehokkaimmista keinoista lisätä onnellisuuden kokemusta.

Mitkä ovat sinun nykyiset tai tulevat keinosi mielesi vahvistamiseksi? Listaa niitä vaikka nyt heti itsellesi ylös ja pidä listaasi joko laatikon pohjalla tai esillä jääkaapin ovessa. Palaa listasi äärelle kuukauden tai parin päästä ja katso, mitä on tapahtunut. Saatat yllättyä…