Vaikeuksista selviämisen taitoa opettelemassa

Tänä vuonna niitä on riittänyt, nimittäin vaikeuksia. Tai haasteita kauniimmin sanottuna. Näitä en olisi halunnut, mutta tulivat kumminkin. Ja kun en voi niitä poiskaan taikoa, enkä ummistaa niiltä silmiäni, mikä avuksi?

Ihmisen ei ole mahdollista elää elämäänsä ilman eteen tulevia vaikeuksia. Niitä tulee ennemmin tai myöhemmin, isoja ja pieniä, itse aiheutettuja tai toisten aikaansaamia. Ansaittuja ja ansaitsemattomia. Aika usein ne tuppaavat parveutumaan, eli ne iskevät ryhmänä ”haaskan” kimppuun. Ne tökkivät silmiä vieden näkökyvyn, tuhoavat unikyvyn ja muutoinkin syövät kaikki voimavarat.

Mutta ihminen on ihmeellinen olento, sillä jonnekin hänessä on aikojen alusta säilötty selviytymisen siemen. Se on kuin maailman kaunein (ja tärkein) rikkaruoho, sillä se tulee esiin vaikkei sitä hoitaisikaan eikä tukahdu lähes millään. Mitä enemmän se saa ravinteita, sen suuremmaksi ja vahvemmaksi se kasvaa.

Omia oppeja testaamassa

Olin hetken kanveesissa, loukkaantunut elämälle, että taasko tällaista. Sitten muistin sen vanhan kliseen, että kriisit sisältävät aina mahdollisuuden. Niinpä sain jälleen kiinni ajatuksesta, että nyt jos koska on aika pohjamutia myöten testata omat oppinsa ihan konkreettisesti. Nyt en pääsisi pakoon, vaan ihan itse olisi itsestä kaivettava ne kokemusten myötä tulleet tiedot ja taidot, jotka tästä teemasta on vuosien varrella tullut kerättyä.

Elämä kysyy, mitä vastaat

Tämä logoterapian parista tutuksi tullut kysymys on ollut käänteentekevä omassa elämässäni. On asioita, joita elämä ei minulle anna, vaikka kuinka haluaisin (ja miksi sen pitäisikään) ja toisaalta asioita, jotka yhä uudelleen saan eteeni vaikken niin tahtoisikaan. Mitkä ovat siis vapauteni rajat? Kun ymmärsin (ja pitihän taas tälläkin kertaa itseään tästä muistuttaa), etten ole vapaa jostakin vaan olen vapaa johonkin, niin alkoi jälleen helpottaa. Voin siis itse valita suhtautumiseni muistaen sen, että nimenomaan vastaukseni tähän elämän eteen heittämään kysymykseen tekee minusta sen, mikä olen. Voin siis valita, lamaannunko, katkeroidunko vai annanko tässä tilanteessa itsestäni kuitenkin sen kaikista parhaan, mihin juuri tässä hetkessä kykenen. Joskus kykenemiseni riittää arvokkaisiin ja joskus vähemmän arvokkaisiin tekoihin, mutta niissä jälkimmäisissäkin upeaksi eteenpäin auttavaksi menetelmäksi/työkaluksi on osoittautunut itsemyötätunnon voima. Eli että suhtaudun lempeästi itseeni muistaen kuitenkin vastuuni itseäni ja muita kohtaan. Että voin ja saan olla myös särkyvä, rikkinäinen, mutta minullakin on arvoni tässä maailmassa.

Mihin teemoihin on pureuduttava vaikeuksista selviämisen kykyä opetellessa

Ongelmia kohdatessaan ihminen helposti jää pyörimään oman navan ympärille, jolloin vaarana on syntyvien ihmissuhdeongelmien lisäksi näkökulmien kaventuminen ja suhteellisuuden hämärtyminen. Näin kävi minullekin. Kunnes kuulin toisen vaikeustarinan, ja pääsin takaisin maanpinnalle. Nämä omat ongelmani ovat sittenkin suht pieniä verrattuna tämän henkilön kokemuksiin. Tämä jos joku sai suhteellisuudentajuni takaisin raiteilleen ja näkemään jälleen ne kaikki hyvät ja tarkoitukselliset asiat, jotka tapahtumista huolimatta ovat edelleen jäljellä. Pääsinpä siis kartoittamaan omia kiitollisuuden aiheitani! Eikä aikaakaan, kun mieli oli valmis tarkastelemaan tapahtunutta eri näkökulmista ja eri etäisyyksiltä. Ja se puolestaan sai takaisin ottamaan käyttöön sellaiset työkalut, kuten avunpyytämisen ja sen vastaanottamisen, omien tunteiden tutkimisen, uteliaisuuden herättämisen, rohkeuden askeleet, ratkaisukeskeisyyden.

Tunnen jo nyt olevani voiton puolella, vaikka konkreettisesti eteen tulleiden vaikeuksien aiheuttamat ongelmat ovat edelleen ratkaisua vailla. Mutta polku sitä kohti on alkanut hahmottua, vielä kovin epämääräisenä, mutta kuitenkin voin jo nyt luottaa siihen, että omia vahvuusmuskeleitani on jälleen testattu ja koeteltu. Ja ne ovat taas piirun verran vahvempia kuin aiemmin:)