Search

Onko sinulla jaksamishaasteita? On olemassa yksi oljenkorsi, joka harvoin huomataan!

Menetkö sata lasissa niin työssä kuin vapaa-ajalla? Koetko että niin nyt vain tässä elämänvaiheessa kuuluu tehdä, että ei ole vaihtoehtoja? Väitän, että vaihtoehto on kyllä olemassa, jopa kaikkien ulottuvilla!

Jaksamisongelmien taustalla on usein vääristynyt ajatus ihmisestä

Suorituskeskeinen elämämme alkaa saada jo tragikoomisia piirteitä. Esimerkiksi WHO pitää nykyelämän suurimpana ja nopeimmin kasvavana uhkana psyykkistä pahoinvointia. Se taasen on seurausta tilanteista, joissa ihminen kokee itseensä kohdistuvan niin paljon erilaisia vaatimuksia ja haasteita, että omat voimavarat ovat jatkuvasti liian tiukoilla. Tällöin elimistö ajautuu, usein pikkuhiljaa ja huomaamatta, stressitilaan, jonka seuraukset voivat olla hyvinkin dramaattiset. Samoin käy henkisen pahoinvoinnin lisääntyessä. Se taas saa jalansijaa, kun ihminen kokee mm. arvottomuutta, näköalattomuutta ja merkityksettömyyttä elämässään.

Mitäs tragikoomista tässä sitten on? No ehkä ei mitään. Silti en voi olla ihmettelemättä, milloin ja miksi ihminen on alkanut päästää itsensä tähän tilaan? Juurisyy löytynee liike-elämässä 1910-luvulla syntyneestä, laajalti jalansijaa saaneesta liikkeenjohdon menetelmästä, jota kutsutaan keksijänsä mukaan taylorismiksi. Tämän ajatussuuntauksen keskiössä oli jatkuva työn tuottavuuden parantaminen. Siinä yhteydessä ei tainnut kukaan pysähtyä miettimään sitä, mihin ihmisen rahkeet riittävät, mitä häneltä inhimillisesti ottaen on lupa odottaa tai vaatia.  Ihmisen arvo alettiin nähdä vain suhteessa hänen tuottavuuteensa. Rohkenenpa väittää, että näin oli syntynyt ”koneihmisen” malli, joka edelleen on voimissaan ja jota harva yhteisö (ja sen surullisena seurauksena yksittäinen yksilö, siis sinä tai minä) vieläkään pysähtyy kyseenalaistamaan.

Löytyykö jaksamisongelmien juurisyy auki puhumattomasta ihmiskäsityksestämme?

Mutta kun me ihmiset emme ole koneita! Miksi emme tämän enempää puhu yhteisesti siitä, mikä meidän (työ)yhteisössämme on kunnollisen ja arvostettavan ihmisen mitta?  Kuinka pitkään jatkamme kollektiivista uskotteluamme siitä, että olen hyvä ja arvostettu vain, jos teen, jaksan, puurran, suoritan, multitaskaan, onnistun, saan aikaan, kehityn tehokkaasti ja metsästän aina ja jatkuvasti jotain aiempaa parempaa? Väitän, että moni nykyisistä jaksamisongelmista juontaa juurensa juuri tähän ongelmaan, sillä jos mitta on näin korkealla, ei ihme, että ihminen kokee ainaista riittämättömyyttä ja siten sairastuu ja lopulta uupuu. Tuottavuuden kun on mahdollista syntyä ymmärtämällä ihminen rooli nimenomaan inhimillisenä olentona rajoineen ja mahdollisuuksineen, eikä hänen selkärangastaan yhä vain enemmän ja enemmän, ts. mahdottomia suorituksia vaatien.

Meillä jokaisella on oma ihmiskäsityksemme, joko tiedostamaton tai tiedostettu, itse valittu tai meihin iskostettu. Työyhteisöissä johtajan ja esimieskunnan ihmiskäsityksillä on suunnaton merkitys paitsi omansa, myös kaikkien yhteisönsä jäsenten työssäjaksamiseen, työssä kehittymiseen, innovatiivisuuteen, työssä koettavaan psykologiseen turvallisuuteen yms. Mutta kuinka monessa yrityksessä esimiehet ovat tästä tietoisia tai ovat tätä yhdessä pohtineet?

Tämä ei sulje vastuuta pois yksilöltä itseltään, sillä omia valintojaan ei voi ulkoistaa. Mihin sinä siis valitset haluavasi tai uskaltavasi ihmisestä uskoa? Voit aloittaa vaikkapa pohtimalla: mikä on ihminen, mikä on hänen päämääränsä, miten hänestä tulee se, mikä hän on, mistä syntyy hänen arvonsa, mihin hänen pitää riittää ja mihin pystyä. Eivät ole välttämättä helppoja kysymyksiä löytää vastauksia, mutta anna niille aikaa. Ja jos sinulla vain on voimavaroja, voisitko myös työyhteisössäsi herättää yhteistä keskustelua aiheesta: millaista työntekoa me ihannoimme ja pidämme arvossa, mikä on riittävää, mikä riittämätöntä jne.

Omat valintasi ihmiskäsityksen suhteen asettavat itsellesi sen mittatikun, mihin sinun pitää itsesi mielestä riittää. Ja tuosta mittatikusta piirtyvät jaksamisesi ja uupumisesi rajat. Tarkenna vielä, oletko syöttämässä kanssaeläjille ja jälkipolville samaa mittatikkua tai johdettavillesi ainoan hyväksyttävän työnteon mallia? Oletko omalta osaltasi luomassa tulevaisuudesta armollisempaa vai armottomampaa maailmaa niin itsellesi kuin muille?

0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ostoskori