Search

Miten kuvailisit omaa sisintäsi?

Huh, mikä kysymys! Tähän minulle esitettyyn kysymykseen ei ollutkaan helppoa löytää tyhjentävää vastausta. Se ei jättänyt, eikä edelleenkään jätä rauhaan, ja hyvä niin, sillä se on johdattanut mieltä ravisuttavalle tutkimusretkelle omaan minuuteen.

Minuus

Minuus on mielenkiintoinen ”paketti” erilaisia ominaisuuksiani. On olemassa fyysinen minä (kehonkuvani) ja rooliminäni (millaisesta roolista käsin toimin puolisona, äitinä, työtehtävissä tai erilaisissa harrastuspiireissä). Se, että olen syntynyt 1960-luvulla tyttölapsena Suomeen, on muovannut kulttuuriminääni. Vanhemmiltani olen saanut geneettisen perimäni, jota kutsutaan myös temperamentiksi. Heidän ja muiden elämässäni vaikuttaneiden ihmisten (mm. suku, kaverit, opettajat) vaikutuksesta on syntynyt kasvatettu minä.

Ydinminä

Nämä edellä mainitut minuudet ovat rakenteita, jotka ovat syntyneet lähinnä oppimisen tuloksena. Mutta jäljellä on vielä se osa minuutta, joka on syvimpänä minussa ja vain minussa. Se on yhtä yksilöllinen kuin sormenjälkeni, eli kyseessä on ydinminä.

Ydinminä on se taso, josta käsin voin havainnoida ja kehittää itseäni ”omaa sisintäni kuunnellen”. Se on aidointa osaa minussa, josta käsin voin päättää tehdä toisin, kuin mitä temperamenttini, kasvatettu tai rooliminäni ikään kuin ehdottaa. Ydinminä ei ole geenien, kasvatuksen, roolien tai temperamentin tuotos, eli se ei taivu, eikä tarvitsekaan taipua ympäröivän yhteiskunnan tai lähipiirin asettamiin muotteihin tai olettamuksiin siitä, mikä milloinkin on suotavaa ja mikä ei.

Ydinminän äärelle pysähtyminen

Ydinminän äärelle voi olla pelottavaa pysähtyä. On ehkä helpompaa kiitää eteenpäin liikoja sivuille tai syvälle tiirailematta, mutta ennemmin tai myöhemmin ydinminä nostaa päätään heittämällä ilmaan kysymyksiä, kuka oikeastaan olen ja millaista elämää oikein elän. Tai Martti Lindqvistiä lainatakseni: kuka olen, mitä tarvitsen voidakseni olla oma itseni tai tullakseni sellaiseksi. Ihmisellä on tarve elää merkityksellistä elämää, ja jossakin vaiheessa nämä elämän suuret kysymykset nostavat päätään ja niihin voi vastata vain ydinminästään käsin.

Jäin pohtimaan sitä, miksi niin harvoin ihmistä kannustetaan oman ydinminänsä äärelle. Muistan jostain joskus lukeneeni historian professori Juha Siltalan sanoneen, että yhteiskuntamme ei enää kaipaa omien arvojensa mukaan eläviä ihmisiä, vaan meidät halutaan sopeuttaa yleisen ja yhteisen hyvinvoinnin nimissä arvoihin, jotka harva kuitenkaan pystyy sydämessään allekirjoittamaan (esimerkkinä tehokkuuteen ja tuottavuuteen tähtäävät arvot sekä jatkuva suorittaminen). Olisiko tässä siis pieni kapinahengen paikka?

Tee treffit ydinminäsi kanssa

Ihmisellä on nimittäin tarve saada elää ihmisenkokoista, inhimillistä elämää. Se on mahdollista, jos uskaltaudut oman ydinminäsi kanssa treffeille. Älä ryntää treffeille vaatijana, syyttäjänä tai kyseenalaistajana, vaan lempeän uteliaasti kysy itseltäsi, kuka olen, mikä tai millainen haluan olla tai millaiseksi tulla. Kun löydät ja kuulet omat vastauksesi, ne toimivat kirkkaina johtotähtinä niin tyveninä kuin myrskyisinäkin hetkinä. Ja mikä parasta, nuo tähdet johdattavat sinut omien mahdollisuuksiesi äärelle ja pääset toteuttamaan sitä, mitä kuvataan lauseella: kasva siksi, joksi sinut on tarkoitettu.

0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ostoskori